tiistai 29. lokakuuta 2013

Gluteeniton salmiakkikakku

Viisivuotias kummityttöni tahtoi salmiakin makuisen kakun syntymäpäivilleen. Kolmen varmistuskerran jälkeen uskottava se oli. Mietin että mitähän tästäkin tulee. Salmiakkitäytteen ohjeen onneksi löysin Kinuskikissalta, ja kakkupohjaan käytin perinteistä 5 munan kakkupohjan ohjetta. Vuokana oli 20 senttinen irtopohjavuoka jonka jätin vajaaksi ja n. 1/4 kakkutaikinasta laitoin kukkavuokaan että teen myös vadelma-kermakakun että ei-salmiakin ystävillekin on jotain syömistä. Kakku oli yllättävän hyvä, salmiakin maku ei ollut läpitunkeva, mutta jälkimakuna miellyttävän voimakas kuitenkin. Salmiakkia inhoava kuitenkin maisteltuaan palasen miltei sylki sen pois että mustia karkkeja karttavat ei välttämättä tule tykkäämään.


Pohja;

-2 samankokoista lasia. Riko toiseen lasiin 5 munaa, ja kaada toiseen lasiin yhtä paljon sokeria. Kaada sokeri kulhoon ja täytä samaan lasiin perunajauhoja yhtä paljon kun toisessa on munaa. Sekoita 2tl leivinjauhetta jauhoihin.
-Kaada munat sokerin sekaan, vatkaa kovaksi vaahdoksi.
-Siivilöi perunajauho ja kääntele varovasti sekaan.
-Paista 175 asteessa n. puoli tuntia. Kokeile 20 minuutin kohdalla testitikulla onko kakku kypsä. (Paina tikku keskelle ja jos tikussa ei ole taikinaa, kakku on kypsä)

Salmiakkitäyte; Kakun väliin ja päälle.
3 liivatelehteä
4dl vispikermaa (hyla/laktoositon)
1dl Apteekin salmiakki -mixeriä. (Löytynyt mm. Lidlistä)
200g maustamatonta tuorejuustoa (hyla/laktoositon)

-Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. viideksi minuutiksi.
-Vatkaa vispikerma kovaksi vaahdoksi. (Jos haluat makeamman täytteen laita rkl sokeria)
-Kuumenna salmiakkimixeri miltei kiehuvaksi ja sulata liivatelehdet siihen.
-Sekoita tuorejuusto kerman sekaan (sähkövatkaimella käy nopeasti ja kätevästi)
-Kaada salmiakkimixeri-liivateseos kermaan ja sekoita.

Kasaa kakku paistovuoassa (jäähtyneessä) jonka reunat on vuorattu joko reunakalvolla tai leivinpaperilla. Ensin pohja, sitten puolet täytteestä, päällisosa pohjasta ja tasoittele loput täytteestä päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Syksyinen kasvispläjäys

Kyllä, olen huono nimeämään ruokiani.
Koska monet ovat aloittaneet lihatoman lokakuun ajattelin että palaisin itsekin enemmän teinivuosiini. Punaista lihaahan en syö vieläkään mutta voisi tuota kanaakin vähemmän syödä nykyjään. Tätä olen nyt tehnyt koska syksy on vihannesten kulta-aikaa ja tämä on loistava, maukas alku!


puolikas lanttu
pienehkö kesäkurpitsa
4 porkkanaa (pieni keskikoko)
2 palsternakkaa
punajuuri

Pese, kuori ja pilko kasvikset. Lämmitä hieman öljyä pannulla ja paista lantut ja kesäkurpitsa kuumalla pannulla. Vähennä keskilämmölle, lisää ripaus ruususuolaa ja anna kesäkurpitsojen kypsyä. Lisää lopuksi porkkana, palsternakka ja punajuuri, sekoittele ja anna lämmetä. Mausta currylla, rosepippurilla, mustapippurilla ja tuoreella basilikalla.
Ripottele päälle suolapähkinäsekoitusta sekä siemeniä.
Tarjoile raejuuston kanssa.
Itse laitoin myös anopilta saatua kurpitsarelissiä lautasen kulmalle. Sopii väkevän makunsa kanssa hyvin kasviksiin mutta on aika läpitunkeva.