lauantai 26. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen piilokuvakakku

Ja kuinka monella tapaa se voi mennä pieleen.



Ensin tein perinteisen kakkutaikinan; 2 munaa lasiin, saman verran sokeria ja jauhoja toiseen lasiin ja pinkkiä elintarvikeväriä, paistoin 175 asteessa n. 8 minuuttia ja sitten leikkasin sydämenmuotoisella piparkakkukuviolla kasan sydämiä.

Sitten tein toisen jugurttipohjaisen taikinan jota laitoin voideltuun ja korppujauhotettuun leipävuokaan hiukan, sydänpötkön päälle ja loput taikinat ympärille. Ei ollut tarpeeksi taikinaa ympärille joten äkkiä tein puolikkaan annoksen lisää, ja sitten uuniin.

Ei näytä hyvälle >.<
Ympärillä oleva taikina ei alkanut kohota mutta sisällä olevat sydämet alkoivat paisumaan vaikkei taikinassa ollut edes leivinjauhetta!Sydämet alkoi nousta siis pohjasta asti pois. Noh, ei siinä paljoa voinut tehdä joten latoin folion päälle ja annoin paistua.


Ei nyt toivottoman näköinen. Kuorrutin kakun sitten vaniljakermavaahdolla jota vatkasin hiukan liikaa...


All in all; voi piru. Maku ei ollut kakussa kohdillaan, päätaikina oli kumimaista ja kermavaahto voimaista. Kuvio oli pieni valunut läntti pohjassa kun leikkasin pullistuneet osat pois ja keikautin ylösalaisin.
Kohteliaasti ihmiset maistoivat tätä. Kiitos ja anteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti