lauantai 8. marraskuuta 2014

Monta moussea, paljon suklaata ja puolukkaa

Eli kakku jossa on sokerikakkupohja, kuivakakkupohja murskattuna, puolukkavaniljamousse, sokerikuorrutepäällinen jonka päällä on suklaakakku suklaapuolukkamoussella ja kaikki on kuorrutettu suklaaganchella. Keksipä tuolle lyhyt ja ytimekäs nimi. 

Ensimmäiseksi tehdään kaksi pientä kakkupohjaa

1 muna lasiin
etsi samanlainen lasi tai kaada muna toiseen lasiin josta löytyy samanlainen lasi ja sitten kaada sokeria saman verran kun on munaa, kaada sokeri pois (vatkauskulhoon) ja kaada saman verran samaan lasiin jauhoja kuin on munaa. Jos teet suklaaversion vähenä jauhoja ja lisää sokeroiatonta kaakaojauhetta saman verran. Laita jauhojen sekaan maustemitallinen (5ml) leivinjauhetta. Kaada muna pois (vatkauskulhoon sokerin kanssa).
Vatkaa sokeri ja muna kovaksi vaahdoksi (sähkövatkaimella 3-5 minuuttia). Jatkaa vatkaamista hitaalla nopeudella ja kaada pienissä erissä jauhoja sekaan vatkainten kohdalle. 
Paista 170 asteisessa uunissa kunnes pinta on ruskea ja kaunis tai tökää tikulla ja kun tikkuun ei tartu taikinaa se on valmis. 


 Vaalea pohja on se johon sekoitin oikein varovaisesti jauhot, suklaiseen vaan kaatelin ja täysillä vatkasin et noh, tiijä miten tuokin toimii. Joskus menee hyvin joskus ei. Mutta tuosta kovasta kuivasta lättänästä ei kyllä kahta kerrosta saa.. JOTEN:
otetaan anopilta saatu pala kuivakakkua ja leikataan se puoliksi

Asetetaan pala samaan kakkupohjaan jossa epäonnistunut kakkupohja on paistettu ja murustetaan se.

Painellaan murut oikein oikein tiiviiksi pohjaksi ja kostutetaan hiukan. Tämä kuivakakku oli aika kostea itsessään joten paljoa kostutusta en uskaltanut laittaa.

 Sitten tehdäänkin VALKOSUKLAAPUOLUKKAMOUSSE; 
Avataan pussi vaniljamousseainetta, kaadetaan se ja 2dl laktoositonta maitoa kippoon ja vatkataan pari minuuttia. Laitetaan kerros pohjan päälle; 

Terävimmät huomasivat että tässä on käytössä reunakalvo. Mutta koska välistä ei tullut niin korkea kuin epäilin olin tyhmä ja otin sen pois. Jähmettyessä kylmässä tämä olisi antanut terävämmän reunan. Lisätään sitten valutettuja puolukoita n. dl. 

Toinen kerros moussea ja sen päälle taas reeeeilusti puolukoita. Ainakin se desi;

Sitten kostutetaan epäonnistunut kakkupohja päälliseksi. Joko erittäin suurella määrällä laittijaffaa tai vaikka suoraan hanan alla riippuen hiukan kuivuuden asteesta. Aseta HYVIN kostutettu päällinen koko komeuden päälle. Älä ota kalvoa pois tässä vaiheessa. Just -don't.

Poseeraa kuin täydellinen nainen kakkusi kanssa ennen kuin laitat se jääkaappiin yöksi.

Sitten ota suklaakakku käsittellyyn. Halkaise, kostuta, tee SUKLAAPUOLUKKAMOUSSE. 
Avaa pussi suklaamoussejauhetta (tarkista että on laktoositon, tein tämän virheen itse (etten tarkistanut)  ja korventelen mahani kanssa täällä) ja lisää pari desiä laktoositonta maitoa ja yksi liivatteen lehti sulatettuna ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Surisuta pari minuuttia sähkövatkaimella. Kaada 2-3dl valutettuja puolukoita sekaan ja kääntele joukkoon lusikalla. Anna jähmettyä ja jäähtyä hieman. Pistä kostutettu alaosa takaisin vuokaan jossa paistoit, reilusti täytettä väliin ja kansi päällinen ja kylmään asettumaan. 

Sitten voidaankin tehdä lopusta moussesta ja anopin kakusta CAKE POPSEJA;
Sekoita murusia ja moussenjämät keskenään ja ihmettele mites näitä popsimuotteja käytetään. Itse kokeilin nyt niin että täytin molemmat puolet ja painelin muotit tiukasti yhteen ja jääkaappiin yöksi jähmettymään. 

Ensin hieman vihjailevia ja perverssejä poseerauksia tietysti kun nuo popsimuotin muodot on niin vihjailevat.

Odota yö.

Ota kakut jääkaapista. Olin kietonut vaalean kakun tuorekelmuun mutta sitä ei olisi tarvinnut tehdä kun tuo lautanen tuli päälle kuitenkin. 

Tajua että sinulla ei ole mitään alustaa jolle kasata kakku. Ota esiin keksipurkin kansi ja foliota. 

Kääri keksipurkin kansi folioon. 

Etsi jokin nätti kakunaluspaperi ja laita folion päälle ja ala kasata kakkua. Ensin tökitään veitsellä reunat irti vaaleasta kakusta KOSKA EN JÄTTÄNYT SITÄ KALVOA JOKA OLISI HELPOTTANUT ASIAA. Sitten tasoitellaan reunat näteiksi. Tai sinnepäin. 

Sitten muista unohtaa tehdä tässä vaiheessa vaniljakreemi joka tulisi kakun päälle tasoitteeksi ja tarttumapinnaksi sokerimassalle ja ala suoraan kaulita massaa. 

Huomaa liian myöhään että sinulla on liian pieni pala massaa peittämään kakkua kauniisti. Tosin koska et laittanut kreemiä tasoitteeksi et saa pinnasta kaunista muutenkaan. Ja koska sinulla on liian pieni pala muista kaulita massa aivan liian ohueksi että se repeilee herkästi. SITTEN jos käytät leivinpaperia alustana kuten minä käytä leivinpaperia siirtoalustana että saisit massan edes jotenkuten ehjänä kakun päälle ja sitten tasoittele pinta. Leikkele tarvittavan kokoisia paloja ylijäämästä peittämään kohdat joihin massaa ei riittänyt. 

Laita suklaakakku tämän päälle mahdollisimman keskelle. Tai hiukan sivuun koska et ollut tarpeeksi huolellinen. 

Sitten tehdään SUKLAAGANACHE
Paloittele kattilaan 125 g 70% tai tummaa suklaata, lisää 2dl kuohukermaa sekä 25 grammaa voita.
Sulata suklaa matalalla lämmöllä ja sekoittele koko ajan. Kun suklaa on sulanut ja seos hieman höyryää ota kattila pois liedeltä, sammuta liesi ja joko tee ganache kattilaan tai kaada suklaaseos kippoon. Jos olet polttanut suklaata pohjaan kuten minä, älä sekoita pohjia myöten vaan kaada vain seos astiaan ja laita kattila likoamaan kuumaan veteen. Anna jäähtyä n. 10 minuuttia. 
Sirota sekaan 2dl tomusokeria tai kunnes seos on mieluisesi paksuista.  Muista että seos tiivistyy jäähtyessään. 

Sitten ota lusikka ja ala kaadella ganachea suklaakakun päälle. Anna valua reunoja pitkin vaalean kakun päälle ja ohjaa valumia kaikkien repeämien ja epäonnistuneiden kohtien päälle. 

Jos haluat että suklaakakku näyttäisi tasaiselta se on ensin päällystettävä marmeladilla tjsp että ganachella on siloinen pinta jo valmiiksi alla. Itse siirryin cake popsien pariin. 

Nämä eivät olleet keskustastaan kovin tiukasti kiinni toisissaan joten ne pyörivät aika vapaasti tikuissaan mutta nostele lusikalla ganachea pallojen päälle ja auta lusikalla palloa pysymään kasassa.

Aseta kuin karamelliomenat. Muuten ne vaan valuu tikkua pitkin alas. Ganache sitten leviää tarjoilualustalle makeaksi kerroksiksi jota on kiva kaapia lusikalla. 

Huono kuva tarjoilusta ystäväni luona jonne nämä raahasin syötäväksi. Tein sokerimassajämistä vielä muutaman perhosen piparimuotilla ja lätkäsin synttärikynttilän keskelle. Sitten vaan NAUTI, AHMI JA SAA SUKLAAÄHKY.