Lidlissä oli mereneläviä oliiviöljy/basilikakastikkeessa pakasteena joten ajattelin testata tätä tämän päivän ruokana. Ohjeita en taaskaan lukenut, ne oisi pitänyt jäisinä paistaa pannulla, mie taas annoin niiden sulaa rauhassa pöydällä kun päivällä kävin kaupungissa ja vasta illalla tein ruuan.
Appelsiinihunajalla oli mielenkiintoinen resepti ja ajattelin testata noita nuudeleita. Joskus sain syötäväkseni nuudeliwokin jossa oli ihania, rapeita, kiinteitä mutta kuitenkin kypsiä munanuudeleita ja ajattelin jos onnistuisin tähän niitä tekemään.
Tarvitset
-oliiviöljyä
-pkt Lidlin frutti di mare sekotusta (300g/3.99e)
-pkt nuudeleita (sellainen jossa on yksi annos)
-auringonkukansiemeniä
-herneenversoja
Katso appelsiinihunajan linkistä ohje nuudeliin, mie kuumensin n. 2 rkl oliiviöljyä ja viskasin nuudelit siihen ja sitten hetken päästä äyriäiset perään kun ei tuntunut nuudelille mitään tapahtuvan. Sitten paistoin kuumalla apnnulla n. 10 minuuttia. Ja nuudelit tässä ajassa kypsyi ja imi kaiken rasvan itseensä... TUHTIA tavaraa. Ei niin miun makuuni.
Pilko herneenversoja sekaan ja laita siemeniä ja isompia paloja päälle. Itse laitoin myös ruiskaunokin kuivattuja kukkia.
Äyriäiset oli herkkua, yllättävän paljon oli ns. parempia paloja eli mustekaloja, lonkerorenkaita ja oiskohan ollut ankeriasta. Mutta nuudelit olivat tosiaan ihan liian rasvaisen makuiset minun makuuni. Ainakin tuli maha yltiötäyteen. Jälkiruuaksi olin varannut höyryävän kupin hyvää vihreää teetä (applsiini sen chaa)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokkaus. Näytä kaikki tekstit
tiistai 1. huhtikuuta 2014
torstai 5. joulukuuta 2013
7 ruokalajin perheillallinen 2013 -Makuja maailmalta
Meille on alkanut tulla tällainen mukava jokavuotinen perhetraditio että vietämme 7 ruokalajin illallisen johon jokainen tekee jotain. Tämän vuoden teemaksi tuli ruoka maasta jonne haluaisit matkustaa.
puolikas punasipuli
1-2 rkl tuore ruohosipuli
50g maustamaton tuorejuusto
1 tl raastettua piparjuurta
Silppua lohi pieneksi. Hienonna punasipuli ja kuullota kevyesti oliiviöljyssä. Sekoita piparjuuri tuorejuustoon ja mausta suolalla. Sekoita lohi, sipuli ja tuorejuusto keskenään.
1dl paprika tai tomaattikuutioita
1 sitruuna
1/2 tl mustapippuria
4 varrellista kaprista
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl tilliä silputtuna
suikaloi fileesiivut ja lisää tomaatti/paprikakuutiot, sitruunan mehu ja pippuri. Poista kapriksista varret ja hienonna marjat. Lisää kapris ja tillisilppu. Sekoita ja laita n. tunniksi viileään maustumaan. Aseta paahdetulle paahtoleivälle.
3 kananmunaa
pari desiä vettä
3-4 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
180g katkarapua
1 paprika silvottuna
Sekoita ainekset paksuksi taikinaksi. (Jos haluat voit lisätä raastettua inkivääriäkin) Kauhallinen taikinaa paistetaan öljytilkassa paistinpannulla ja käännetään kun pinta hieman väriä. Idea on kypsentää taikina, ei aineksia.
2 tl wasabitahnaa
2 rkl majoneesia
1rkl seesaminsiemeniä
aromi/yrttisuolaa
noria
Leikkaa tomaatti suupaloiksi. Sekoita kulhossa wasabi, majoneesi, seesaminsiemenet ja hieman suolaa. Lisää tomatti. Lopuksi revi nori ja sekoita joukkoon.
Paniikkiratkaisu, maaksi tuli Valio. ;)
ja paistettua kuhaa niille jotka eivät pippuripihviä syö. (Minä ja lapset)
Naudan sisäfilettä
2 rkl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
Ota file lämpiämään n. tuntia ennen paistoa. Leikkaa filee paksuiksi pihveiksi. Rouhi pippurit esim. morttelissa. Painele pihvien reunat varovaisesti pippurirouheeseen, se tarttuu hyvin.
Kuumenna voita ja öljyä pannulla. Paista pihviä kunnes sen pintaan nousee punaisia nestepisaroita. Käännä ja paista toiselta puolelta pari minuuttia. Nosta lämpimälle uunivuoalle ja peitä foliolla, anna vetäytyä muutama minuutti.
Kastike
2dl lihalientä (pihvien paistosta, lisää vettä)
2 dl kermaa
2 tl soijakastiketta
2tl sinappia
1 rkl konjakkia
ripaus mustapippuria
Kaada kaikki konjakkia lukuunottamatta pannuun, keitä kokoon n. 5min. Mausta konjakilla ja mustapippurilla.
koska haluaisin skotlantiin mutta vanukkaat ei iskenyt, haluan irlantiin mutta viski ja guinnes ei iskenyt joten matkataan sitten ihan vaan mantereelle.
Ja tietysti kahvi ja konjakki kuuluivat myös.
Ilta on mukava; paljon hyvää ruokaa ja seurustelua ja tällä kertaa myös meikkisuteilua...
Alkuruoka; äitin välimerellinen alkupala(nen); kalaceviche, kylmäsavulohitartar, marinoidut oliivit.
Kylmäsavulohitartar
200g kylmäsavulohtapuolikas punasipuli
1-2 rkl tuore ruohosipuli
50g maustamaton tuorejuusto
1 tl raastettua piparjuurta
Silppua lohi pieneksi. Hienonna punasipuli ja kuullota kevyesti oliiviöljyssä. Sekoita piparjuuri tuorejuustoon ja mausta suolalla. Sekoita lohi, sipuli ja tuorejuusto keskenään.
kalaceviche
450g graavisuolattua siikafilettä1dl paprika tai tomaattikuutioita
1 sitruuna
1/2 tl mustapippuria
4 varrellista kaprista
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl tilliä silputtuna
suikaloi fileesiivut ja lisää tomaatti/paprikakuutiot, sitruunan mehu ja pippuri. Poista kapriksista varret ja hienonna marjat. Lisää kapris ja tillisilppu. Sekoita ja laita n. tunniksi viileään maustumaan. Aseta paahdetulle paahtoleivälle.
Toinen alkuruoka; veljen espanja-aiheinen serranokinkku juustolautasella.
(Ja josta tyhmänä ja nälkäisenä en muistanut kuvaa ottaa. Ekassa kuvassa näkyy runssa kuitenkin tarjoiltu annos)
Kevyt pääruoka; käly lähti japanista tekemään okonomiyaki pannukakkuja wasabitomaateilla.
Okonomiyaki pannukakut
3-4dl valkokaalia tai kiinankaalia rouheasti pilkottuna3 kananmunaa
pari desiä vettä
3-4 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
180g katkarapua
1 paprika silvottuna
Sekoita ainekset paksuksi taikinaksi. (Jos haluat voit lisätä raastettua inkivääriäkin) Kauhallinen taikinaa paistetaan öljytilkassa paistinpannulla ja käännetään kun pinta hieman väriä. Idea on kypsentää taikina, ei aineksia.
Tomato no wasabi
2 tomaattia2 tl wasabitahnaa
2 rkl majoneesia
1rkl seesaminsiemeniä
aromi/yrttisuolaa
noria
Leikkaa tomaatti suupaloiksi. Sekoita kulhossa wasabi, majoneesi, seesaminsiemenet ja hieman suolaa. Lisää tomatti. Lopuksi revi nori ja sekoita joukkoon.
Väliruokana isä(puolen)n kurkku-päärynä shot.
Pääruokana veljen pippuripihvi kerma-konjakkikastikkeella
Naudan sisäfilettä
2 rkl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
Ota file lämpiämään n. tuntia ennen paistoa. Leikkaa filee paksuiksi pihveiksi. Rouhi pippurit esim. morttelissa. Painele pihvien reunat varovaisesti pippurirouheeseen, se tarttuu hyvin.
Kuumenna voita ja öljyä pannulla. Paista pihviä kunnes sen pintaan nousee punaisia nestepisaroita. Käännä ja paista toiselta puolelta pari minuuttia. Nosta lämpimälle uunivuoalle ja peitä foliolla, anna vetäytyä muutama minuutti.
Kastike
2dl lihalientä (pihvien paistosta, lisää vettä)
2 dl kermaa
2 tl soijakastiketta
2tl sinappia
1 rkl konjakkia
ripaus mustapippuria
Kaada kaikki konjakkia lukuunottamatta pannuun, keitä kokoon n. 5min. Mausta konjakilla ja mustapippurilla.
Veljentyttöjen matka muumimaailmaan muumipipareilla
Jälkiruoka; Battenbergin kakkua ja Battenberg cake popseja
Ja tietysti kahvi ja konjakki kuuluivat myös.
Ilta on mukava; paljon hyvää ruokaa ja seurustelua ja tällä kertaa myös meikkisuteilua...
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
WOK IT
Olen ollut suht laiska laittamaan ruokaa. Tai miettimään mitä laittaisin ruuaksi ja ostamaan siihen tarpeet. Joten viime aikoina vastaukseni kaikkeen on ollut "wok it".
Mitä söisi? Mitä löytyy kaapista? -wok it. Ruuantähteitä joita ei viitsi mikrossa lämmittää? -wok it
Ei ole mitään tuoretta, vain bits and pieces ananasta ja jotain pakasteita. -wok it!
Minulta löytyi tänään sipulia, kaalia ja paprikaa.

Arvasit oikein, WOK IT! Kaikki silpuksi, oliiviöljyä perään, maustus mustapippurilla, inkiväärillä, chilillä ja paprikajauheella.
Kunhan jaksaa silputa ja laastaroida sormia, nopeaa ja helppoa herkkua.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Maailman helpoin kaalikeitto
Helppo, nopea ja maukas KAALIKEITTO
1,5 litraa vettä
kasvisliemikuutio
tujaus soijakastiketta
kaalia
2 porkkanaa
pieni sipuli
Laita vesi kuumenemaan 3l kattilaan ja lisää kasvisliemikuutio. Pilko sipuli kuutioiksi ja paloittele porkkana, lisää veteen. Pilko kaalia iso pala sekaan. Keitä puoli tuntia, lisää tujaus soijakastiketta ja keitä kunnes kaali on hieman läpinäkyvää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)